TUOREET UUTISET: Kaleva | Helsingin sanomat | Aamulehti | Kainuun sanomat | Iltasanomat | Iltalehti | Sää |

Mediatiedot

Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri on riippumaton opiskelijalehti, joka pureutuu oululaisen korkeakouluopiskelijan elämään nuorekkaalla otteella.

Ylkkäri on kertonut yliopistomaailmaan ja yhteiskuntaan liittyvistä asioista nuoren aikuisen näkökulmasta jo vuodesta 1961.

Lehti tavoittaa Oulun yliopiston opiskelijat kattavasti. Sitä jaetaan noin kolmessakymmenessä noutopisteessä, joita on sijoiteltu yliopiston kampusten lisäksi eri puolille Oulun keskustaa.

Ylkkärin kaupunkijakelu jaetaan lisäksi kahdesti vuodessa kaikkiin oululaisiin talouksiin. Lehteä seuraa opiskelijoiden lisäksi muu media sekä koko joukko yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Ylkkärin voi napata mukaan yliopiston kampusten lisäksi Oulussa mm.
kaupunginkirjastolta, kaupunginteatterilta, Valveelta, Elokuvateatteri Starista, Finnkino Plazasta sekä Coffee Housesta, Kajaanissa puolestaan kaupunginkirjastolta sekä Bio Rexistä.

» Ylkkärin vuoden 2011 mediakortti

» Ylkkärin vuoden 2012 mediakortti

» Ylkkärin vuoden 2012 mediakortti, 2 puoleinen

Lehteen toimitettu materiaali voidaan julkaista myös lehden verkkosivuilla.

 

YLIOPPILASLEHDISSÄ YMPÄRI SUOMEN
Uljas
  • Venäläisen elokuvan фестиваль käynnistyy Kuopiossa
  • Kesällä kannattaa mennä metsään
  • Etsivät Pisarat: Miksi ohjaajat eivät ohjaa?
  • URA: Mahtava rokkikeikka, jossa myös näytellään
  • 25-vuotiaat: Länsimäen kovan kolmikon toinen onnistuminen
  • Turun ylioppilaslehti
  • Laskiaisen pimeimmät pulkat
  • Sanasota
  • Valokuvan monet muodot
  • Taianomainen nostalgiatrippi
  • Traaginen ja lumoava rakkaustarina
  • Jyväskylän ylioppilaslehti
  • Elokuva kuolee vuonna 2012
  • Kortepohjan sielu välitilassa
  • Erään huumekaupan anatomia
  • Huipulle treenannut
  • Missä pidetään bileet?
  • TaSa - Talousasiaa opiskelijoille
  • Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa
  • Kuva koulusta Facebookiin– opiskelija erotettiin väliaikaisesti
  • Laivayhtiöt taktikoivat asiakaseduilla
  • Opiskelijan pikaeväät: yhdeksän pussinuudelia testissä
  • Au pair voi tulla kalliiksi