Duo Perttu Mäkelä ja Mikko Viljakainen (tunnetut musiikkipiireissä muualta myös nimillä DJPP ja Vilunki 3000) plus Veikka Erkola muodostavat aliasten DJ Street Kobra, Kroko-Roc ja Ercola alla yhteenliittymän nimeltä Uusi Fantasia. Kokoonpanon esikoisalbumi Top Ten näki päivänvalon vuonna 2004 ja nyt kuusi vuotta myöhemmin on kakkoslevyn vuoro.
Missään nimessä Uusi Fantasia ei ole nytkään vain kolmen miehen projekti: jo esikoisalbumilla tukijoukot käsittivät useamman kourallisen kotimaisia musiikin monitaitureita, ja sama tahti jatkuu. Heimolla on listattu 23 ”vierailevaa” soittajaa tai laulajaa, jotka osaltaan tekevät albumin soundin. Vaikka elektroninen peruskivi paikoin putkahtelee esiin, on analogisten kuorrutteiden kirjo laaja. Useimmissa kappaleissa on myös ihka oikeat rummut.
Kuten vierailijoiden skaalastakin (Freeman, Paula Vesala, Olli Ahvenlahti, Jimi Tenor, Raoul Björkenheim) arvata saattaa, on tyylien ja vaikutteiden sekamelska albumilla melkoinen. Kovin koherentiksi kokonaisuudeksi Heimoa on hankala mieltää, mutta oudolla tavalla varsin kuunneltavassa levyssä vaikuttaa silti mystinen keskihakuvoima. Pienoisen hipster-hitinkin kehvelit ovat onnistuneet tekemään – Freemanin vokalisoima Liian myöhään soinee monenlaisilla aalloilla ja klubeilla vielä pitkään.
YYY
Kirjoittaja:
Marko Pyhähuhta
Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.