TUOREET UUTISET: Kaleva | Helsingin sanomat | Aamulehti | Kainuun sanomat | Iltasanomat | Iltalehti | Sää |

THE SHINS: Port of Morrow

”You gotta hear this one song, it’ll change your life I swear.” Näillä sanoin Natalie Portman lykkäsi Garden State -leffan alkumetreillä kuulokkeet pahaa aavistamattoman Zach Braffin kouraan ja pisti miehen kuuntelemaan. Tiedä häntä, kuinka paljon lisäpotkua The Shins tuosta puffauksesta uralleen sai, mutta yhden jos toisenkin asiaan vielä vihkiytymättömän tuo soundtrack ainakin herätti tutkimaan yhtyeen tuotantoa.

Tuostapa on aikaa jo kahdeksan vuotta, ja ainoasta tällä välillä ilmestyneestä Shins-levystäkin on vierähtänyt jo viisi, mutta nyt yhtye palaa entistä ehompana. Muun muassa alt. countryn ja folkin elementtejä yhdistelevä kiireetön kitarapop tuntuu soivan neljännellä studiolevyllä heleämmin ja pirteämmin kuin koskaan bändin uralla, mikä osoittaa James Mercerin Broken Bells -syrjähypyn Danger Mousen kanssa tehneen hyvää.

Shinsin ainoa vakijäsen on yhä indiepopin parhaita biisintekijöitä, eivätkä Merceriä tunnu paljon kiinnostavan ympärillä sinne tänne viuhtovat trendit tai hipsterismi. New Slangin kaltaisia yksittäisiä, ikivihreitä täysosumia ei levyllä ole, mutta sen voima piileekin hienossa kokonaisuudessa. Toki esim. 40 Mark Strasse -biisin kaunis ja ajaton tenho on käsinkosketeltavaa ja mitä parasta taustamusaa vaikkapa tulevan kesän kiireettömiin päiviin.

*****

Kirjoittaja: 
Marko Pyhähuhta

Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.

Julkaise syötteitä
YLIOPPILASLEHDISSÄ YMPÄRI SUOMEN
Oulun yliopiston ylioppilaskunta
  • OYY hakee tieto- ja s√§hk√∂tekniikan tiedekunnan koulutustoimikuntaan opiskelijaj√§sent√§
  • Lausunto opiskelija- ja harrastej√§rjest√∂jen tilojen ratkaisuvaihtoehdoista
  • OYY hakee opiskelijaj√§sent√§ Oulun yliopiston opintotukilautakuntaan
  • 35: Opiskelijan mobiilisovellus ilmestynyt, Kainuu Connection 9.9., Doctoral Students‚Äô Section meeting
  • Anni Hyypi√∂ on Oulun ylioppilaslehden uusi toimitusapulainen
  • Uljas
  • Tuleva yliopisto: Talous kuntoon
  • Suomirockin instituutio Ilosaaressa
  • Vapaa ja m√§√§rittelem√§t√∂n pilluralli suojeltava
  • Anthraxin johtohahmon rehellinen el√§m√§kerta
  • Joensuussa j√§rjest√§ydyt√§√§n taas rasismia vastaan
  • Ylioppilaslehti
  • Aino-lehti, Ylioppilaslehti ja Frank tekev√§t uuden lehden p√§√§kaupunkiseudun opiskelijoille
  • Yksinvaltaa vastaan
  • Viisunormit nurin
  • ‚ÄĚKaikkien naisten olisi hyv√§ k√§yd√§ v√§h√§n aikaa armeijaa. Se on ryhdik√§s ja hyv√§k√§yt√∂ksinen yhteis√∂, jossa oppii s√§√§nt√∂jen merkityksen‚ÄĚ
  • P√§√§kirjoitus: Min√§, nuorisoty√∂t√∂n
  • Ainolehti
  • Aino, Ylioppilaslehti ja Frank tekev√§t uuden lehden p√§√§kaupunkiseudun opiskelijoille
  • Teekkarikillat harkitsevat eroa ammattiliitosta
  • T√§m√§ nainen kuvittaa Voguelle
  • Rikki
  • Ei mit√§√§n h√§t√§√§, sanoo Esko Valtaoja
  • TaSa - Talousasiaa opiskelijoille
  • Kela perii takaisin opintotukia ‚Äď joka nelj√§nnen ei ehk√§ tarvitse maksaa
  • Kuva koulusta Facebookiin‚Äď opiskelija erotettiin v√§liaikaisesti
  • Laivayhti√∂t taktikoivat asiakaseduilla
  • Opiskelijan pikaev√§√§t: yhdeks√§n pussinuudelia testiss√§
  • Au pair voi tulla kalliiksi