TUOREET UUTISET: Kaleva | Helsingin sanomat | Aamulehti | Kainuun sanomat | Iltasanomat | Iltalehti | Sää |

Rouheaa soundia Oulusta

Mason’s Handsin kokoonpanosta vasemmalta oikealle rumpalisti Miikka Järvempää, kitaristi ”Koutu” ja solisti Jussi Tirkkonen.

Aloittelevan bändin tie tunnettavuuteen, saati tähteyteen, on täynnä haasteita. Kaikki lähtee kuitenkin asenteesta, mistä tuore oululainen kokoonpano Mason’s Hands on erinomainen esimerkki. Rouheaa soundia värittää rennon letkeä pilke silmäkulmassa, mutta tulevaisuuteen katsellaan silti riittävällä vakavuudella ja kunnianhimolla.

Mason’s Hands ei uutuudestaan huolimatta ole syntynyt sormia napsauttamalla eikä se ole mikään pystymetsästä tempaistu viritelmä. Rumpali Miikka Järvenpää ja toinen kitaristeista ”Koutu” musisoivat yhdessä jo vuosia sitten Novem-nimisessä heavy–bändissä. Järvenpään omatoimimatka Aasiaan ja ”Koutun” maanpuolustusrupeama pistivät paussin touhulle. Vapaalle jalalle päästyään ”Koutu” olikin jo biisejä tarjottavanaan ja Järvenpään kanssa laittauduttiin takaisin sorvin ääreen.

Pullat hyvin uunissa

Viime syksynä ja talvena syntyi parin biisin demo ja joukon jatkoksi liittyi basisti Christopher ”C#se” Livingstone ja kööri otti nimekseen Randall Flagg. Toiseksi kitaristiksi valikoitui huhtikuussa Matti Ailisto, jonka myötä yhtyeen tyyli muuttui huomattavasti. Nykyisin bändin voinee karsinoida raskaan rockin puolelle.

Bändillä on taloudellisista, keikkatarjontaan liittyvistä sekä muista tyypillisistä pikkumurheista huolimatta pullat hyvin uunissa. Omien äänityslaitteiden hankinta on käynnissä, ensimmäiset valmiit kappaleet on julkaistu kuunneltavaksi netissä ja vielä uutuuttaan kiiltelevä solisti Jussi Tirkkonen otti hiljattain osaa Idols-kilpailun Oulun karsintaan. Tirkkonen ei menestystään vielä kommentoi, mistä voi päätellä erinäisiä asioita. ”Telkkarista voi kattoa, miten sillä meni”, toteaa bändikaveri Järvenpää hymyssä suin.

Tirkkonen päätyi Mason’sin remmiin onnekkaan sattuman kautta. ”Perus pikkukännien” hankinta tanssiravintola Tivolin karaokessa sai yllättävän käänteen, kun Järvenpää bongattuaan Tirkkosen ilmeisen lahjakkuuden, tuli tiedustelemaan tämän kiinnostusta sovittaa solistin manttelia valmiiseen pakettiin. Tirkkonen kertoo menneensä paikalle ilman biisinkään kuuntelua. ”Pojat veti puolenkymmentä kipaletta läpi ja tykkäsin meiningistä”.

Kiinnostavaa onkin tietää, mikä on Mason’s Handsin kohtalo, mikäli Tirkkosen tie vie Idols-finaaliin. Mies itse ei usko kokoonpanon jäävän ilman solistia. ”Ja jos menee tosi hyvin, niin onpahan sitte bändi valmiina.”
Soittokavereiden joukossa asiaan suhtaudutaan niin ikään positiivisesti. ”Sen kannattas tulla toiseksi, koska voittajan profiili on niin valmiiksi luotu”, Järvenpää tuumii. ”Toivotaan Jussille mahdollisimman paljon menestystä.”

Suurempi yleisö tavoitteena

Mason’s Hands tähtää tällä haavaa ensisijaisesti parempaan tunnettavuuteen. Musiikillisen inspiraation tuotoksille toivotaan mahdollisimman laajaa kuulijakuntaa. Nykyisin varsinkin Mason’sin kaltaisia pieniä nousevia bändejä ajatellen seuranta on olennaista. ”Ei oo niin tärkeetä, että saadaan koostettua kokonaista albumia, vaan että on niitä biisejä, joita porukka voi jammailla”, Järvenpää muotoilee.

Erityisen paljon yhtyettä kiinnostaisi keikkailu. Tulevien tapausten suhteen tilanne on kuitenkin hämärä. ”Niitä tipahtelee sitte, kun saadaan biisejä valmiiksi. Kova polte olis päästä soittaan päälle kymmenelle hengelle”, toteaa sarkasmin puoliammattilainen Järvenpää.

”Onhan se ihan siistiä soittaa pimeässä jumppasalissa kahdeksalle hengelle, joista yks on paikan talkkari” Koutu huomauttaa viitaten nykyisen bändin ihka ensimmäiseen keikkaan. Kolmen bändin yhteistapahtumassa Mason’s Hands päätyi oman settinsä lisäksi roudaamaan ja miksaamaan 12-vuotiaiden rykäisyä, ilmentäen näin todellista rockhenkeä. ”Hyvällä sykkeellä ilon kautta”, päästää Tirkkonen mottonsa ilmoille ja saa aikaan hyväksyvää nyökyttelyä. Mason’s Handsin tuoreeseen materiaaliin ja uutisiin voi tutustua esimerkiksi Facebookin kautta, josta bändi löytyy omalla nimellään.
 

Kirjoittaja: 
Jarno Väistö
Kuvat: 
Jarno Väistö

Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.


Julkaise syötteitä
YLIOPPILASLEHDISSÄ YMPÄRI SUOMEN
    Ylioppilaslehti
  • Opiskelufestarit
  • Viina ovelin voitehista
  • Viimeinen balladi Pariisissa
  • Totuus ja politiikka
  • Festarit muuttivat pääkaupunkiin
  • Uljas
  • Torille maalataan ihmisketju
  • Läpileikkaus pinnan alla kuplivasta metallista
  • Karho herää talviuniltaan
  • The Ghost of Robert Johnson - A Tribute by Echo & Cane: Tulkinta bluesin peruskalliosta
  • Muutakin kuin bluesia
  • Jyväskylän ylioppilaslehti
  • Misse he ovat nyt?
  • Tenttiin ilman vertaistukea
  • Willie’s lesson: ”Marinated” meat
  • Valtio-oppi olen minä
  • Willie’s Lesson: Ylä-Ruth
  • Turun ylioppilaslehti
  • Humanistit eivät halua uuteen Jusleniaan
  • Herätys, liike!
  • Postmoderni puurokattila kiehuu yli
  • Sokerihuurrettu eläintarha
  • Unilukkari arkitodellisuuden rajoilla
  • TaSa - Talousasiaa opiskelijoille
  • Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa
  • Kuva koulusta Facebookiin– opiskelija erotettiin väliaikaisesti
  • Laivayhtiöt taktikoivat asiakaseduilla
  • Opiskelijan pikaeväät: yhdeksän pussinuudelia testissä
  • Au pair voi tulla kalliiksi