Epäonnistuminen pitää kieltää opiskelijoilta, sanoo opetus- ja kulttuuriministeriö – vähän karrikoiden. Se aikoo uudistaa korkeakoulujen opiskelijavalinnat. Painetta uudistamiselle varmasti on. Työuria täytyy saada pidemmiksi ja opiskelijoiden on päästävä korkeakouluihin nykyistä aikaisemmin.
Ministeriö esittää uudistuksesta kaksivaiheista. Sen mukaan vaalikauden loppupuolella pääsykokeissa jaettaisiin paikkoja uusille ylioppilaille ja nuorille, jotka eivät ole korkeakouluopintojaan aloittaneet.
Ajatus siitä, että nuorilla olisi entistä saumattomampi väylä lukioista korkeakouluihin, on lähtökohtaisesti hyvä. Mutta tuollaisena esitys on huono, jopa naiivi. Käytännössä se tarkoittaisi, että nuoret jotka ovat ehtineet aloittaa opintonsa tai valmistua, eivät saisi mahdollisuutta vaihtaa alaa tai opiskella lisää.
Esitys purkaisi kyllä korkeakoulujen hakijasumaa lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä tähtäimellä Suomessa olisi valtava joukko opiskelijoita loukussa väärällä alalla. Loukussa olevan opiskelijan pitäisi joko kituuttaa opinnot loppuun tai lopettaa opiskelu kokonaan. Ketä kumpikaan vaihtoehdoista hyödyttäisi? Ei ketään.
Se antaisi nuorelle viestin, että epäonnistua ei saa. Jos valitsee alansa väärin, on tuomittu odottelemaan nousupaineissa olevaa eläkeikää alalla, joka ei ole oma. Ministeriössä on ilmeisesti laskettu taskulaskimilla, että näin työuria saadaan piemmiksi. Realismia se ei kuitenkaan ole. Ihminen joka työskentelee häntä aidosti kiinnostavalla alalla, jaksaa tehdä töitä motivoituneena pidempään, kuin alalla joka ei kiinnosta.
Tuollaisena esitys on huono, jopa naiivi.
Suomessa mennään kouluun paljon myöhemmin kuin keskimäärin muualla. Samoin tulevan työelämän kannalta merkittävät päätökset tehdään suhteellisen myöhään, peruskoulun lopussa. Moni aloittaa niin ikään lopulliseen ammattiin valmistavat opinnot myöhään.
Suomalainen lapsi tai nuori tekee monet tärkeät päätökset huomattavasti kypsempänä kuin ikäisensä muissa maissa. Lisäksi suomalaislapset saavat aikaa rauhoittua koulun ulkopuolella, kun päiviä ei venytä mahdottoman pitkiksi. Noilla asioilla on takuulla vaikutusta siihen, että Suomi loistaa missä tahansa koulutuksen tasoa tai laatua mittaavassa tutkimuksessa korkealla.
Se, että suomalaisnuorelle annetaan mahdollisuus kypsytellä tärkeitä päätöksiä ja valita väärin, tarkoittaa, etteivät työurat voi olla niin pitkiä kuin muualla. Työurien pidentäminen on luonnollisesti tärkeää ja välttämätöntä. Mutta se ei onnistu järkevästi sellaisilla taikatempuilla, joita opetus- ja kulttuuriministeriö nyt esittää. SYL:n liittokokous oli asiasta samaa mieltä. Hyvä niin.
Kirjoittaja:
Ville Koivuniemi
Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.