TUOREET UUTISET: Kaleva | Helsingin sanomat | Aamulehti | Kainuun sanomat | Iltasanomat | Iltalehti | Sää |

Oulu, miksi kyykkä?

“Hyvä Rami! Hyvä Rami!” kuuluu tsemppaus tietotalon nurkalle möykkävaunujen bassoraidan tahtiin. On lauantai 25. helmikuuta ja ilmassa on suuren urheilujuhlan humua. Ylkkäri eli World Cup of Kyykkä -turnauksen Kakkossaakkojen kautta.

Tietotekniikkaa opiskeleva Matti Lonnakko on veteraanikyykkääjä yli seitsemän vuoden kokemuksella. Hän toimii jo kolme vuotta yhdessä pelanneen Kakkossaakat-joukkueen aloittavana pelaajana - ja juuri lauantaitentistä tulleena. “Tentti meni hyvin, jäi erittäin hyvä fiilis siitä! Tästä on hyvä jatkaa pelejä!”, kommentoi Lonnakko Lonkero-tölkki kädessään.

Vapautuneisuus myös näkyy pelissä: Lonnakko korkkaa toisen erän 12 pisteen arvoisella, kuusi kyykkää kentältä poistavalla heitolla. Mallikkaasti sujunut koetilanne vei selkeästi turhan jännityksen mennessään.

Kakkossaakat vievät ensimmäisen ottelunsa kahden erän jälkeen tuloksella -8 vastaan -29. Mitä lähemmäksi nollaa päästään (tai jopa plussalle), sitä parempi tulos on kyseessä.

web-yty-3-2012.jpgYksilöllisiä vahvuuksia

Seuraavana vastaan asettuu Riskimaksimin Pupellus, jossa pelaa myös nainen - harvinaisempi näky miesvoittoisessa yleisessä sarjassa. Naisten aloitusheitto tapahtuu miesten normaalilta heittoviivalta oman kentän kyykkärivin takaa, ja naisten perusheitto omien kyykkien edestä. Erityiskohtelu kirvoittaa tunteita: “Eivät naiset oikeasti tarvitse tällaista tasoitusta. Tämä ei ole tasa-arvoa!”, Lonnakko kuittailee Pupeltajille. Miehistäkin tosiaan vähemmän lihaksikkaita rimaranteita löytyy, eivätkä he nauti erityiskohtelua.

Kakkossaakkojen heittojärjestystä seuraamalla löytää muutaman kierroksen jälkeen jo selkeän kuvion: Lonnakko ja Määttä nakkelevat kona-kasoja kertalaakista ulos kun taas Vahtiala ja Häkkinen putsaavat kenttää tyhjäksi “roskista”, eli neliön sisään jääneistä kyykistä. “Jokaisella on oma paikkansa ja eri vahvuudet”, kommentoi viimeisenä heittojärjestyksessä oleva Mikko Häkkinen.

“Ei ole olennaista paljonko heittää kyykkiä ulos, vaan että saa yhden kohdan kenttää tyhjennettyä kokonaan”, avaa Lonnakko joukkueensa taktiikkaa. RimPu taittuu lopulta Kakkossaakkojen pelin alla tuloksella -50 vastaan -14.

Peli pään sisällä

“Kyykkää voisi pelata ilman vastustajaakin. Heittelisi vain oman pelin läpi ja sitten katsoisi tuloksista, että ketä vastaan tuli pelattua ja miten kävi”, Lonnakko pohtii. Otteluvastustajien välillä kun ei ole suoraa fyysistä vuorovaikutusta.

Vastakkain pelaavat voivat vain havainnoida toisiaan. Kyykkä onkin siksi hyvin psykologinen peli. “Psyyke ratkaisee kun kaksi yhtä taitavaa ja harjoitellutta tiimiä pelaa toisiaan vastaan. Kädet jos alkaa tärräämään niin peli menetetään”, Lonnakko miettii ja jatkaa: “Vastustajan keskittymisen jos saat herpaantumaan niin olet vahvoilla.”

Monet hyvät joukkueet ovat kompastuneet juurikin jännittämiseen ja asia tiedostetaan yleisesti. “Ei kestä kasetti!” ja “Sipuli pettää!” ovat suosituimpia katsomosta kantautuvia huutoja.

“Sanasodalla on valtava psykologinen aspekti. Ei haukuta vaan vihjaillaan ja heitellään läppiä. Minuakin kutsuttiin Hauki-Tapsaksi, se vaikuttaa alitajunnassa”, kertoo pelejä seurannut Haukiemin Tapani Himanka.

Sisätilat ja lämmin ruoka maittaa parin tunnin urheilun ja pikkupakkasessa värjöttelyn jälkeen. Yllättäen ruokapöytäkeskustelut ovat ihan muualla kuin kyykässä. Aasinsiltoja pitkin päästään aina Lähi-Itään asti. Häkkinen manaa parin pöydän päässä soivaa Muumilaakson tarinoista muokattua Mamelukkikala-remixiä.

web-kyykka-3-2012.jpg

Jännittäminen pois

Kyykkä on vaativa laji sekä psykologisesti että myös hieman fyysisesti (muistetaan rimaranteet!). Kuinka kyykkääjä valmistautuu WCOK:n kaltaiseen turnaukseen?

Kakkossaakoissa kolmantena heittävän Mikko Vahtialan “sipuli” ei tarvinnut suurempia valmisteluja. “Voitettiin jo runkosarja. Toiset sitten ottaa rennommin edellisenä päivänä ja osa löysät pois.”
Mikko Häkkisellekin kyykkäys on muuttunut jo rutiiniksi. “En valmistautunut mitenkään, turnaus kun on kauden keskellä niin pelaaminen sujuu ilman jännitystä.”

Hieman krapulaisen Jukka Määtän perjantai-illan kalja-snooker taas sai lauantaille aikaan “semmoisen kivan olotilan, ettei tarvitse jännittää pelaamista ollenkaan.”

Ruokailun jälkeen on vuorossa ottelu tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita, Säälimyllyjä vastaan. Psykologinen sodankäynti on heille selkeästi tuttua tiimin pienessä maistissa olevan naispelaajan aloittaessa lauseen “Haluatko kuulla miten menetin neitsyyteni?” juuri Lonnakon valmistautuessa aloitusheittoon. Konkarin rautainen keskittyminen ei kuitenkaan näin helposta horju.

Säälimyllyjen Ville-Matti Alanko harmittelee kappelin ja kasvatustieteen päädyn välisen parkkipaikkakentän syrjäisyyttä ja möykkävaunun poissaoloa. “En osaa heittää ilman taustamusiikkia. Tärkeää on sopivan rentouden ylläpito.”

Säälimyllyt taipuu lopulta Kakkossaakkojen hyväksi pistein -42 vastaan -18.

Harrastajamäärät nousussa

Oulu on Lappeenrannan lisäksi Suomen vilkkaimpia kyykkäkeskittymiä. Mikä kyykässä oikein viehättää ja miksi sitä harrastetaan Oulussa niin paljon?

“Kyykkä on opiskelijalle sopiva laji, ei tarvitse hikoilla ja saa ulkoilla samalla. Ja hauis kasvaa!” kommentoivat Säälimyllyt. Ruokalassa tavatut, vastikään kyykkäämisen aloittaneet tietoteekkarit pitävät kyykän aloittelijaystävällisyydestä. “Kun porukka on turnauksessa pienessä maistissa niin tuurilla voi aloittelijakin voittaa!”

Lääketieteen opiskelijoiden Meta-analyysin P-arvon jäsenet pelaavat yhteishengen takia. “Joukkuelajit ovat mukavia. Kyykkä ei vaadi isoja panostuksia aloittaa ja se on kivaa!”

Naisten sarjan voittaneen Kainon jäsen Pia Olli löysi kyykästä paljon hyviä puolia. “Kyykässä voi kuka tahansa pärjätä ja harjoittelu oikeasti näkyy. Oulussa ihmiset pelaavat reilusti ja rehdisti.”

web-kyykka2-3-2012.jpg

Kenties kaikista jalostetuimman vastauksen antaa viereisellä kentällä pelaavan Blagitarius Blagiatorsin Riku Hietaniemi.
“Linnanmaalla harrastusmahdollisuudet ovat yliopiston välittömässä läheisyydessä. Voi tulla heti pelaamaan eikä pelaaminen vaadi mitään erikoista. Viime vuosina kyykkää on myös mainostettu ja tuotu esille yhä enemmän. Kavereita on saatu mukaan ja sitä kautta harrastelijamäärät kasvaneet”, Hietaniemi pohtii.

Kyykkäbuumi onkin yllättäen vasta noin kymmenen vuotta vanha - saman ikäinen kuin runkosarjaa ja turnauksia järjestävä Oulun Akateeminen Mölökky- ja Kyykkäseura. OAMK ry perustettiin vuonna 2002 ja tänä vuonna vietetään seuran kymmenvuotisjuhlia.
Linnunradan käsikirjaa lainaten

Karttuja (niitä isoja mailoja) heitetään yleensä paljain käsin. Näin varmistetaan paras mahdollinen ote - hanskoihin kun kahvat saattavat joskus epäonnekkaasti tarttua kiinni. Monella kyykkääjällä näkyykin pyyhkeitä olalla ja lantioilla kädensijan ja käsien kuivaamiseen. Myös kenkien päälle laitettavat liukuesteet löytyvät monista jaloista.

Turnauksen pudotuspeleihin mentäessä parempi varustelu alkaa olla yleinen näky. Moni joukkue on teetättänyt itselleen pelipaitoja nimillä ja numeroilla – ihailtavaa omistautumista ja osallistumista.

Kakkossaakat voittavat vielä Blast from the Pastin ja Kombostikoblan ja etenevät näin neljän parhaan joukkoon. Vastaan asettuu Hietaniemen Blagitarius Blagiators.

Pyyhkeistä ja muista varusteista huolimatta kyykkä saattaa joskus lentää katsomoon. Kahden kilon molemmin puolin painavat isot kartut tekevät jalkoihin osuessaan kipeää. Vammoitta eivät säily myöskään itse heittäjät: monilla kipeytyvät kädet, niskat ja selät pelaamisesta. Kyykkäkauden alkaessa myös päänsäryt ovat yleisiä.

Kasetin kesto koetuksella

Tunnelmat finaalia kohden ovat hyvin odottavaiset.
“Jukka lähti rasvaamaan selkää. Nyt on odottava fiilis. Täydellä raviolla mennään”, Vahtiala kertoo. “Raivo on se sana mitä haetaan. Viime vuonna vitutti tässä vaiheessa, oltiin just hävitty pronssipeli”, Lonnakko heittää. Häkkisellä on selvät sävelet mielessä. “Pitää pitää oma peli. Jos rupeaa miettimään asioita ja peliä niin homma kaatuu siihen.”

SIK Bastardsin Joonas Leskinen ja Jarno Seppänen pistävät finaalissa parastaan, mutta Kakkossaakat pysyttelevät iskuetäisyydellä. Ensimmäinen erä päättyy -4 vastaan -2 SIK Bastardsien eduksi. Peli pysyy jännänä toisen erän viimeisille heitoille saakka, kaksi epäonnekasta haukea Kakkossaakoilla jättävät pisteet erän osalta tasaan -8 molemmin puolin, mikä ei riitä kuromaan ensimmäisen erän kahden pisteen eroa kiinni.

Finaali päättyy yhden kyykän eroon pistein -12 vastaan -10 SIK Bastardsien kultajuhlaan.

“Lähellä oli, hyvä ja tiukka peli. Harmi että heitin ohi toiseksi viimeisen heiton. Jos olisi saatu se neljä pistettä pois niin peli olisi ollut eri näköinen. Iso parannus kuitenkin viime vuodesta!”, Lonnakko summaa tuntojaan.

SIK Bastardsien Joonas Leskinen on silmin nähden huojentunut voitosta. “Tiukaksi meni, en katsonut neljää viimeistä heittoa ollenkaan. Piti katsoa yleisön ilmeitä vaan. Tällainen sen finaalin pitää ollakin. Kiitos vastustajille!”

 

Lisäinfoa OAMK ry:n kotisivuilta www.oamk.oulu.fi

Ramin turnausmenestys jäi Ylkkärille mysteeriksi.

Kirjoittaja: 
Mikael Heikkinen
Kuvat: 
Nestori Törmä

Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.

Julkaise syötteitä
YLIOPPILASLEHDISSÄ YMPÄRI SUOMEN
Uljas
  • Ten Years After: Watt
  • Juha Seppälä: Matka aurinkoon
  • The Rolling Stones: Tattoo You
  • Bad Company: Straight Shooter
  • ZZ-Top: Fandango
  • Oulun yliopiston ylioppilaskunta
  • Hae yliopiston tilamuutoksia valmistelevien työryhmien jäseneksi
  • Vko 51: OYY otti kantaa yliopiston kampuksen ja tilojen kehittämiseen / Finnish language and culture courses in spring 2015 for exchange and degree students!
  • Ylioppilaskunta ottaa kantaa kampuksen ja tilojen kehittämiseen
  • Kaksiportainen opintotuki
  • Ylioppilaskunnan toimiston aukioloajat vuodenvaihteessa / OYY office opening hours in December and January 2015
  • Ainolehti
  • Bilejuna pohjoiseen
  • Ulkoista gradunteko
  • Pääkirjoitus: Suomi ei ole koskaan valmis
  • Tohtori Vilkkumaa: “Nuoret naiset ovat kaikista itseään vähättelevin porukka, mitä voi olla”
  • Voiko kansantaloudelle huutaa omstart, Tuure Parkkinen?
  • Ylioppilaslehti
  • Suomineito aksentilla
  • Halutaan kaikkea kivaa
  • Takaisin kouluun
  • Fanipostia: Henry Laasanen
  • Kuka rakastaisi Tomi Putaansuuta?
  • TaSa - Talousasiaa opiskelijoille
  • Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa
  • Kuva koulusta Facebookiin– opiskelija erotettiin väliaikaisesti
  • Laivayhtiöt taktikoivat asiakaseduilla
  • Opiskelijan pikaeväät: yhdeksän pussinuudelia testissä
  • Au pair voi tulla kalliiksi