Haavoittuneita riimejä ja inhimillisten emootioiden tulkintaa tarjoilee ruotsalainen indie-hurmaajatar Lykke Li toisellakin pitkäsoitollaan. Muutama vuosi on ehtinyt esikoisesta vierähtää ja yhäkin nuoressa aikuisuudessa kasvaminen on tehnyt artistille pelkästään hyvää. Kosmopoliittista leimaa laulajattaren tuotannossa on toki ollut alusta asti – lieneekö syynä lapsuus ja nuoruus liikkuvaisen perheen vesana eri puolilla maailmaa.
Pääyhteistyökumppaninaan Li’llä on yhä sama mies, Peter Bjorn and John -yhtyeessäkin vaikuttava Björn Yttling, joka on paitsi tuottanut molemmat levyt myös säveltänyt materiaalin yhdessä Li’n kanssa. Lyriikat ovat artistin omia, ja vaikkei lauluista maailmoja syleileviä tai elämää suurempia tarinoita löydykään, sanoitukset palvelevat kokonaisuutta laajalla skaalalla; aiheet vaihtelevat kaipauksesta ja itsesäälistä prostituutioon ja masokismiin.
Wounded Rhymes onkin melkoinen vastakohtien levy: ääripäinä esiintyvät esimerkiksi haavoittuvuus ja kovuus, unimaailma ja todellisuus tai rytmiikka ja melodia. Vahvojen vastaparien puitteissa Li onnistuu työskentelemään uskottavasti jättäen jälkeensä päällimmäisenä intiimin ja helposti lähestyttävän teoksen. Ennen kaikkea tämä on oman äänensä löytäneen artistin luonteva ja kypsä albumi, jota kuuntelee varsin mielellään.
****
Kirjoittaja:
Marko Pyhähuhta
Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.