TUOREET UUTISET: Kaleva | Helsingin sanomat | Aamulehti | Kainuun sanomat | Iltasanomat | Iltalehti | Sää |

Kultsi kutsuu hengaamaan

Ainejärjestöaktiivi Annika Jukkola (vas.) ja Kultun viestintävastaava Niina Tolonen toivoisivat näkevänsä antropologeja kiltahuoneellaan nykyistä enemmän.

Kulttuuritieteiden ainejärjestö Kultu pitää majaa humanistisen tiedekunnan kolmannessa kerroksessa. Reitti ei ole helppo: on osattava avata oikea ovi kirjallisuuden käytävään, ohitettava liuta tutkijanhuoneita, käännyttävä oikealle ja käveltävä lähes käytävän päähän. Tässä vaiheessa tarkkaavainen opiskelija saattaa havaita raollaan olevan oven, jonka takana on kotoisa kiltahuone – tai kultuhuone eli kultsi, kuten kultulaiset sitä nimittävät.

Samaan huoneeseen on mahduttava niin arkeologian, kirjallisuuden kuin kulttuuriantropologian opiskelijoiden. Ainejärjestöaktiivi Annika Jukkola kertoo, että aktiivisimpia käyttäjiä ovat arkeologit ja kirjallisuustieteilijät. ”Antropologit ovat melkein näkymättömiä”, harmittelee Kultun viestintävastaava Niina Tolonen.

Kultuhuoneella on sohva, pari nojatuolia ja neljä tietokonetta työskentelyä varten. Ikkunalaudalle on kasattu eläkkeelle siirtyneiden professorien lahjoittamia kirjoja. Niitä käytetään nyt Kultun arvontojen palkintoina.

Kirjojen ja kahden pehmolelun vieressä nököttää pieni kasvi, kultuhuonekukka. ”Onkohan se vielä elossa?” Jukkola pohtii ja nostaa kukan esiin paperikasan takaa. ”Se on ollut samankokoinen jo monta vuotta.”

Kahvin- ja vedenkeitintä saa käyttää, kunhan silloin tällöin tiputtaa kolikon papukaijapankkiin. Kultuhuoneen runsas mukivalikoima on ainejärjestön yhteinen. ”Aika usein tarjolla on myös keksejä”, Jukkola lisää.

Kultulaiset ovat aktiivisia kierrättäjiä: paperimukit vaihdettiin vastikään kestäviin ja pestäviin versioihin, sohva on saatu erään opiskelijan vanhemmilta ja opiskelijoiden pitkään toivoma tulostinkin tuli lahjoituksena.

Kultuhuoneella kirjoitetaan esseitä, hengaillaan, kokoustetaan ja pidetään kirjoituspiiriä. Silloin tällöin järjestetään kultuhuonekahvit, joita varten joku ainejärjestöaktiiveista leipoo. Kahvihetkille voidaan valita teema, ja henkilökuntaakin kutsutaan usein paikalle. ”Meiltä on toivottu enemmän alkoholitonta toimintaa ainaisten bileitten sijaan, joten olemme pitäneet esimerkiksi lautapeli-iltoja.”

Näköalapaikalla

Kesken Ylkkärin tutustumishetken huoneeseen astelee muutama haalareita sovitukseen pyytävä fuksi. ”52 on hyvä peruskoko”, Tolonen neuvoo ja ojentaa fukseille ainejärjestönsä ruskean haalarin.

Jukkola kertoo, että kultuhuoneella hengailevat sekä tuoreet että vanhemmat opiskelijat – jo aiemmin mainittuja antropologeja lukuun ottamatta.

Jukkola ja Tolonen sanovat kultulaisten olevan kiintyneitä kiltahuoneeseensa, vaikkei se olekaan yliopiston suurin tai hienoin. ”Kävin kiltahuonekierroksella tänä syksynä ja ymmärrän, miksi jotkut valittavat kultuhuoneesta, jos sitä vertaa joidenkin muiden ainejärjestöjen huoneisiin. Mutta meidän ei sentään tarvitse olla maanalaisessa bunkkerissa, vaan saamme ikkunan auki tarvittaessa”, Jukkola sanoo ja esittelee ikkunasta avautuvia sisäpihamaisemia. Sijaintikin on kätevä, sillä opettajien huoneet sijaitsevat samalla käytävällä.

Jukkola ja Tolonen kertovat nauraen, että kultuhuoneen yleisin puheenaihe ovat huonot luennoitsijat. Pöydällä komeileekin laatikko, johon voi tiputtaa Vuoden opettaja -äänestyslipukkeen. Palkinto jaetaan vuosittain. Toinen hupi on muiden ainejärjestöjen lehtien hamstraaminen ja niiden vertaaminen Kultun omaan julkaisuun, Kultistiin. ”Ei se koko, vaan se tiivis tunnelma”, kiteyttää Tolonen kultuhuoneen rennon hengen.

 

Kiltisfakta

Kiltahuoneen haltija: Kulttuuritieteiden opiskelijoiden ainejärjestö Kultu ry.
Huoneeseen mahtuu enintään: 20–30 ihmistä.
Miten sinne pääsee: menemällä humanistisen tiedekunnan kolmanteen kerrokseen ja kirjallisuuden käytävän päähän.
Pääasialliset käyttäjät: kirjallisuuden ja arkeologian opiskelijat.
Käytön aktiivisuusaste: ihmisiä arkipäivisin, perjantaisin vähemmän.
Varustelu: kahvin- ja vedenkeitin, neljä tietokonetta, tulostin.
Erikoista: kultuhuonekukka, professorien lahjoittamat kirjat.

Kirjoittaja: 
Noora Vaarala
Kuvat: 
Noora Vaarala

Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.


Julkaise syötteitä
YLIOPPILASLEHDISSÄ YMPÄRI SUOMEN
Ylioppilaslehti
  • Opiskelufestarit
  • Viina ovelin voitehista
  • Viimeinen balladi Pariisissa
  • Totuus ja politiikka
  • Festarit muuttivat pääkaupunkiin
  • Uljas
  • Torille maalataan ihmisketju
  • Läpileikkaus pinnan alla kuplivasta metallista
  • Karho herää talviuniltaan
  • The Ghost of Robert Johnson - A Tribute by Echo & Cane: Tulkinta bluesin peruskalliosta
  • Muutakin kuin bluesia
  • Jyväskylän ylioppilaslehti
  • Misse he ovat nyt?
  • Tenttiin ilman vertaistukea
  • Willie’s lesson: ”Marinated” meat
  • Valtio-oppi olen minä
  • Willie’s Lesson: Ylä-Ruth
  • Turun ylioppilaslehti
  • Humanistit eivät halua uuteen Jusleniaan
  • Herätys, liike!
  • Postmoderni puurokattila kiehuu yli
  • Sokerihuurrettu eläintarha
  • Unilukkari arkitodellisuuden rajoilla
  • TaSa - Talousasiaa opiskelijoille
  • Kela perii takaisin opintotukia – joka neljännen ei ehkä tarvitse maksaa
  • Kuva koulusta Facebookiin– opiskelija erotettiin väliaikaisesti
  • Laivayhtiöt taktikoivat asiakaseduilla
  • Opiskelijan pikaeväät: yhdeksän pussinuudelia testissä
  • Au pair voi tulla kalliiksi