TUOREET UUTISET: Kaleva | Helsingin sanomat | Aamulehti | Kainuun sanomat | Iltasanomat | Iltalehti | Sää |

Kampuksen kasvot

Kampuksen kasvoina ylioppilaskunnan taaksen jättänyt Wille Leppämäki ja markkinointia opiskeleva, mallintöitäkin tehnyt Eveliina Ylitalo. 

Ylioppilaskunta vaihtui teologiaan

 

Wille Leppämäki, 29, on ylioppilaskuntatoiminnan konkari, oikea OYY-sissi. Vuonna 2002 aate- ja oppihistorian opiskelijana aloittaneen Leppämäen ansioluettelosta löytyvät pestit historianopiskelijoiden ainejärjestössä Tiimassa, Humanistisessa killassa, ylioppilaskunnan hallituksessa ja OYY:n sosiaalipoliittisena sihteerinä. Listan viimeisessä tehtävässä vierähti puoli vuosikymmentä.

Joulukuun alussa Leppämäki jätti työnsä ja muutti Helsinkiin. Oulussa tulee reissattua usein, sillä Leppämäki toimii tätä nykyä Unirestan hallituksen puheenjohtajana. Ja ai niin: on hän Oulun yliopiston alumniyhdistyksenkin puheenjohtaja.

”Yhteiskunnalliset tehtävät kiinnostavat tulevaisuudessakin, mutta eivät niinkään luottamustehtävät”, Leppämäki kuitenkin vakuuttaa. Hän suorittaa parhaillaan toista tutkintoaan, tällä kertaa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

”Pappia minusta ei tule, mutta esimerkiksi julkis- tai henkilöhallinto voisivat sopia.”

Gradunsa Leppämäki muuten teki – mistäpä muusta kuin – ylioppilaskunnasta. Mutta miksi Leppämäki halusi antaa OYY:lle niin monta vuotta nuoruudestaan?

”Halusin edistää opiskelijan hyvää elämää. Työyhteisö ja työtehtävät olivat mukavia. Viidessä vuodessa ehti nähdä poliittisen vaikuttamisen prosessien kehittymisen.”

Ylioppilaskuntatoiminnan keskiössä ei pitäisi olla aine- tai harrastejärjestöjen vaan opiskelijan.

Pitemmän päälle työ kuitenkin tuntui toistavan itseään: samat syklit vuodesta toiseen. Leppämäki halusi antaa tilaa uusille toimijoille.
”Vanha jäärä pois jarruttamasta”, hän naurahtaa ja lisää, että OYY tuntuu olevan nyt murrosvaiheessa, kun työntekijävaihdoksia on tapahtunut niin paljon. Henkilökunnan määrä on vuosien saatossa lisääntynyt, mutta ylioppilaskunnan perustehtävät ovat pysyneet samanlaisina.

”Olen halunnut pitää esillä yksittäisen opiskelijan asiaa. Ylioppilaskuntatoiminnan keskiössä ei pitäisi olla aine- tai harrastejärjestöjen vaan opiskelijan.”

Murrosvaiheessa on myös Uniresta, jossa rekrytoidaan parhaillaan uutta toimitusjohtajaa. Se kuluu Leppämäen lähitulevaisuuden haasteisiin. Uudet opinnotkin ovat mukavaa haastetta – paitsi keskustakampuksen suhteen.

”Kyllä Helsingin kampusrakennusten välillä lumessa tarpoessa huomaa, että suolle rakennetussa yhtenäisessä kampuksessa on etunsa.”

 

Lavan taakse
 

Eveliina Ylitalo, 27, opiskelee markkinointia kuudetta vuotta, ja työskentelee trendikkäällä alalla: muodin parissa. Ylitalo päätyi malliksi, kun äiti lähetti hänen kuviaan helsinkiläiseen mallitoimistoon. Mallintöiden kautta hän taas päätyi muotinäytöskoordinaattoriksi.

Aluksi mallina työskentely oli jännittävää Sodankylästä kotoisin olevalle 17-vuotiaalle lukiolaiselle. Pieni ujous ei onneksi haitannut – tärkeämpää on tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, Ylitalo toteaa.

Kuuden vuoden näytöskokemuksen jälkeen Ylitalo siirtyi lavan taakse. Nykyään hän tekee mallikeikkoja satunnaisesti ja keskittyy enemmän näytösten koordinointiin. Koordinaattorin tehtäviin kuuluvat yhteydenpito mukana oleviin yrityksiin, mallien rekrytointi ja kouluttaminen, aikatauluttaminen ja koreografian suunnittelu. Ylitalon hoitamia näytöksiä on järjestetty esimerkiksi Tornion På Gränsen -ostoskeskuksessa.

Tällä hetkellä Ylitalo kirjoittaa graduaan, joka liittyy niin ikään hänen työhönsä. Valmistumisen jälkeen hän jatkaa samassa yrityksessä markkinoinnin parissa.

”Varmasti olisin valmistunut nopeammin, jos en olisi tehnyt töitä, mutta toisaalta näin pääsin suoraan oman alan töihin”, Ylitalo sanoo.

Mallina Ylitalo oppi itsevarmuutta ja kritiikinsietokykyä. Ulkonäköön liittyvän palautteen vastaanottaminen ei ollut helppoa kaikille nuorille malleille, ja osa loukkaantui koordinaattoreiden sanoista. Ylitalo pyrkii ottamaan sen huomioon omassa työssään.

Suurin osa malleista ei tuijota vain omaan napaansa. Yksinkertaisiakin tyyppejä on, mutta he eivät pärjää alalla kauaa.

”Niin nuoret eivät osaa välttämättä ottaa neuvoja ja kritiikkiä oikealla tavalla vastaan, varsinkin kun ne liittyvät useimmiten käyttäytymiseen ja ulkoiseen olemukseen.”

Osa muotimaailmaan liittyvistä ennakkoluuloista ei Ylitalon mukaan pidä paikkaansa.

”Suurin osa malleista ei tuijota vain omaan napaansa. Yksinkertaisiakin tyyppejä on, mutta he eivät pärjää alalla kauaa.”

Ylitalon omat tavoitteet eivät liity mallina menestymiseen. Hän ei halua lähteä esimerkiksi ulkomaille kokeilemaan onneaan, vaan arvostaa enemmän koulutusta ja oman alan töiden saamista. Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä vaikkapa markkinointipäällikkönä muodin ja kauneuden parissa. Ylitalo olisi valmis muuttamaan töiden vuoksi.

”Viihdyn Oulussa todella hyvin, mutta isojen firmojen pääkonttorit sijaitsevat etelässä. Haluan päästä tekemään nykyistä hommaani enemmän ja laajemmin.”

Kirjoittaja: 
Noora Vaarala
Kuvat: 
Noora Vaarala

Tämän termin mukaisia kirjoituksia ei tällä hetkellä ole.

Julkaise syötteitä
YLIOPPILASLEHDISSÄ YMPÄRI SUOMEN
Uljas
  • Pietarin spektaakkeli: Rakkauteen
  • 1974
  • Henkil√∂st√∂j√§rjest√∂t: ‚ÄĚUEF liittyi henkil√∂st√∂j√§rjest√∂ille vihamieliseen rintamaan‚ÄĚ
  • 1974
  • 1974
  • Oulun yliopiston ylioppilaskunta
  • OYY hakee opiskelijaj√§sent√§ Oulun yliopiston opintotukilautakuntaan
  • VK 6/14: Maailman √§√§nip√§iv√§√§ juhlitaan! Osallistu yliopiston munajahtiin!
  • VK 5/14: Nyt saa PSOASilta k√§mppi√§ syksyksi! Sanna H√§yrysest√§ Ylkk√§rin toimitusapulainen!
  • Sanna H√§yrysest√§ toimitusapulaisen sijainen
  • Rauhala-klubi etsii vuoden opiskelijaa 2014
  • Turun ylioppilaslehti
  • Onttoja nuo roomalaiset
  • Lehti 4/2014 ilmestynyt!
  • Turun ylioppilaslehti hakee toimittajaharjoittelijoita
  • Pastisseista parhain
  • Lahtaamista labyrinteissa
  • Ylioppilaslehti
  • Tuomas, olet tyls√§
  • √Ąre√§ ukko Nooa
  • Fanipostia: Hillary Clinton
  • Mimmo #6
  • Pullakahvipopulisti
  • Ainolehti
  • Kolumni: Ne viev√§t meid√§n ty√∂t
  • Matti Leisolasta evoluutioteoria on uskonto
  • S√§hk√∂auto on uusi √§lypuhelin
  • P√§√§kirjoitus: Kaunis, rietas, onnellinen
  • Linda Liukkaan menestyskoodi
  • TaSa - Talousasiaa opiskelijoille
  • Kela perii takaisin opintotukia ‚Äď joka nelj√§nnen ei ehk√§ tarvitse maksaa
  • Kuva koulusta Facebookiin‚Äď opiskelija erotettiin v√§liaikaisesti
  • Laivayhti√∂t taktikoivat asiakaseduilla
  • Opiskelijan pikaev√§√§t: yhdeks√§n pussinuudelia testiss√§
  • Au pair voi tulla kalliiksi